7 December 2014

Luukku 7: Koomaäiti ja ruohikkotukkainen tyttö

Hyvää joulua tai ainakin joulukuuta!

Ilona Cosplayn joulukalenterissa esittelen jokaisena joulukuun päivänä aina jouluaattoon asti joitakin hahmoja, joita tahtoisin cosplayata. Hahmot saattavat olla vain haaveita, todellisia suunnitelmia tai jo aloitettuja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää Se Jokin. Tule mukaan selvittämään millaisia pukuja blogissa vielä saatetaan nähdä oikeasti toteutettuinakin! Kissa elää kiitoksilla ja itse saan pukujen tekemiseen lisäpuhtia aina, kun joku kommentoi innostuvansa samoista hahmoista tai odottavansa valmiin puvun näkemistä. Joten kommenttilaatikko laulamaan!
Living your life don't give up now keep moving on!
Tänään luvassa on toinen animesarja, jonka muisteleminenkin saa miut hymyilemään. Kuten Mouretsu Piratesin kohdalla, Aquarion Evolia oli jotenkin niin hurjan mukava katsoa. Se on niin nätti sarja ja juonellisesti ja hahmoiltaan siinä on juuri niitä juttuja, jotka uppoavat minuun. Ei varmasti kaikkien suosikki, mutta miulla ehdottomasti uudelleenkatsomislistalla ja pukuja on ollut suunnitteilla jo ties kuinka pitkän aikaa. 
Niin sanoinko jo että hurjan nätti?
Silleen tooooooosi nätti.
En pidä itteeni mitenkään erityisenä mechafanina, mutta hnnngghhhhh
Vuoden 2005 Aquarion Genenis on miulla vielä katsastamatta ja Evolista saa kyllä oikein kivasti selvän ilman senkin tuntemista, mutta ilmeisesti siihenkin pitäisi jossain vaiheessa uskaltautua tutustumaan. 
Niin eteerinen ja ihana tyty!
Pukujen puolesta Alicia Sora on ollut ihan oikeasti jo varmaan kaksi vuotta tekeillä. Kankaatkin oli jossain vaiheessa kaikki ostettu, nyt vähän veikkaan valkoisen kankaan joutuneen jo jokun toisen pukuun. Peruukki on jo, tosin sen paksuus ei varmasti ole ihan sitä luokkaa mitä tuohon liehulettiin tarvittaisiin, mutta ehkä sillä pärjää. 
Saisko vielä semmoisen painottoman avaruustilan että peruukki varmasti hulmuaisi oikein?
Miulla oli Japanissa käydessä periaate, että saan ostaa fanikrääsää vaan hahmoista, joista olen tehnyt jo puvun tai joita aion cosplayata. No yhdessä kaupassa oli oikeasti Aquarion Evol juttujakin ja miun oli ihan pakko ostaa sieltä myös Zessica.
Oppilaiden mielestä muistutin eniten noista just Zessicaa. Yritän olla tekemättä aiheesta turhia tulkintoja.

Amato-parka. Tai no tyhmä Amato, Zessica ois se paras tyty!
Ja no onhan Zessica hahmona niin upea, että tahtoisin vain hellästi tehdä. Puku puolestaan on... noh. Ensinnäkin täysin perusteltu, koska Zessican kyvyt liittyvät paljaana olevan ihon määrään, eikait se nyt muuten noin vähissä vaatteissa hilluisi. (Eipä) En edelleenkään näytä kropaltani teini-ikäiseltä animetsirpulalta, mutta aattelin että ens vuosi voisi olla semmoinen vuosi että välitän siitä tavallistakin vähemmän. Ihan silleen lähestyvän 30v merkkipäivän kunniaksi. 

#itkuilona
Niin kovin #itkuilona
Jos luulitte Zessican normaalin asun olevan omituinen niin tässä neidin tulkinta sit tyttömäisemmästä mekosta. Juuei.
Jos ette ole katsoneet Evolia, katsokaa. Tämä luukku viivästyi tänään ihan erityisen paljon siksi, että jumitin itse katsomaan parikin jaksoa, vaikka piti vaan napata parit kuvat. Olin unohtanut miten herkullisia maisemia ja muikeita sivuhahmoja, juonenkäänteistä puhumattakaan Evoliin mahtui. Hnngghh.
Ja Tama

Ilona

ps. Kuinkas muuten sattuikaan, että vain pari päivää sitten parjaamaani The Tourist tuli juuri eilen telkkarista ja katsoin sen nyt sitten varmaan sen neljännen kerran. Oli jopa parempi kuin muistelin, koska Jolien ja Deppin lisäksi siinä oli vielä Paul Bettany, Rufus Sewell ja Timothy Dalton.

pps. Timothy Dalton on muuten aasinsilta huomiseen luukkuun. Arvaako joku mistä mahtaa olla kyse?

No comments:

Post a Comment

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.