4 December 2014

Luukku 4: All dem Seibas (ja yksi Rin)

Hyvää joulua tai ainakin joulukuuta!

Ilona Cosplayn joulukalenterissa esittelen jokaisena joulukuun päivänä aina jouluaattoon asti joitakin hahmoja, joita tahtoisin cosplayata. Hahmot saattavat olla vain haaveita, todellisia suunnitelmia tai jo aloitettuja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää Se Jokin. Tule mukaan selvittämään millaisia pukuja blogissa vielä saatetaan nähdä oikeasti toteutettuinakin! Kissa elää kiitoksilla ja itse saan pukujen tekemiseen lisäpuhtia aina, kun joku kommentoi innostuvansa samoista hahmoista tai odottavansa valmiin puvun näkemistä. Joten kommenttilaatikko laulamaan!

Klassinen Saber ei innosta ja Altteri on jo tehty
Siinä missä Disneyn prinsessat ovat ikään kuin pakollinen juttu jokaiselle itseään kunnioittavalle cosplaytydylle (no miksei pojallekin) niin Saber-neitokainen on kanssa semmoinen aina varma valinta. Seiba on siitä kätevä, että versioita löytyy monia ja taustamateriaaleihin voi tutustu silleen oman fiiliksen mukaan. Itsehän kilahtelin aika tehokkaasti tuossa vuosi (...vai joko siitä on kaksi) kun uuden uutukainen psp-vita kädessäni sain kuulla, että Fate/Extraa en sille ilman suunnattomia kikkailuja saakaan.  En aio antaa tämän millään tasolla lannistaa, joten sen sijaan että pitäytyisin kuolaamassa ja toteuttamassa animeversioiden Sabereita, kohdistan katseeni mieluusti juuri niihin pukuihin, joita oikeasti en pääse itse edes pelailemaan. 

Tosi hyvin hallitsin tämän Alter Seiban ilmeettömyyden ja tunteettomuuden, ihan tosi hyvin.
Ei, en pillittänyt kun kattelin WCS-kuvia tätä varten. Oikeesti. Koska olin supernopee.
Bäkkärin ainoa tuuletin ja yksi Saberpatsas hengaamassa sen edessä ennen lavalle menoa.
Se ikonisin Fate Stay Nightin sininen mekko ei herätä miussa mitään fiiliksiä, tai sitten fiilikset lähinnä on muistoja Calssaran ihanasta Seibasta, jota kuolailin lähietäisyydeltä pari kesää takaperin.  Prisma Illyan Saber Alter oli projektina ihana ja mielelläni jotain Saberia vielä tekisin. 

Kuka tahansa saattaa unohtaa pöksyt. Tai olla huomaamatta että hameestahan näkeekin läpi. Ihan normaalia.
Tämä punainen pyllyilypuku houkuttaisi kovasti, koska voi että se on nätti! Ja vähän taisin herkkänä hetkenä WCS:n lopulla jollekin brasilialaiselle luvata tämän vielä tekeväni jossan vaiheessa.

Tämä panderoi niin monia pukuiluhermoja, että ei ole tosikaan.
Sit oikeesti semmoinen tarmokkuutta vaativa projekti, joka lymyilee tuolla Potentiaaliset Kisapuvut –listallani, on Fate/Extra CCC:n hääpuku Saber. 

Ja hei joulukalenterin tähän mennessä ensimmäinen puku, jota oikeasti olen aloittanut! Ja oikeastaan tehnyt reippaasti yli puolen välin! 
All dem seibas
 Ei, ei siis tuo vasemman puoleinen, kovin suuritöinen vaikkakin hurjan upea puku tai tuo oikean puolen... no millähän tuota nyt ees kuvailisi. Vaan tuo keskimmäinen nätti punainen mekko, jossa kelpaisi vaikka mennä pikkujouluja viettämään. ...no nyt kun mietin, niin taisi ratketa DesuJoulujen pukuongelmat samalla, sikäli mikäli helsingistyn niiden aikaan juuri ennen joulua. 

Seiban lisäksi muutama muukin saman universumin hahmo kuumottelisi. Ihan oikeasti listalla on Rin, ja nimenomaan Prisma Illyan Rin, että pääsisin itse heiluttelemaan Ruby –taikasauvaa jonka tein Hootille Illyaa varten WCS:ään. 
Oikeastaan mietin siis tätä klassista Rin-pukua tuossa vasemmalla
Nagoyassa oli yksi kauppa, joka osti ja myi edelleen cosplayproppeja ja olin jo hyvin lähellä että olisin mennyt kysymään olisiko Rubysta saanut edes paria jeniä, mutta olen kepukkaan sen verran tyytyväinen, että mieluusti käytän sitä itsekin jossain puvussa. Rin on pukuna niin mukava, että oikein mainiosti sitä voisi pitää jossain conissa myös sellaisena päivänä, että pitäisi tehdä töitäkin. 

Mutta kyllähän tuossa Illyassa ois tarjolla tämä taikatytyasukin.
Nyt kun muistin, miullahan on rästissä Fate/Stay Night Unlimited Blade Worksia vaikka kuinka monta jaksoa. Voisinpa jäädä vaan katselem--- eikun niin työpäivä, en voikaan!

Ilona

1 comment:

  1. Itse en ole koskaan kauheammin Saberista välittänyt mutta tuo Emporor asu on vienyt allekirjoittaneen sydämen♡ Aivan ihana, varmasti joskus sen teen :D

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.