31 December 2013

Ai nytkö se vuosi jo vaihtuu?

Luulitteko pääsevänne vaihtamaan vuotta ilman, että tännekin blogiin pärähtää pakollinen katsaus vuoden 2013 pukuiluihin? Olitte väärässä! Vuoden viimeisten tuntien käyttäminen tämän päivityksen kirjoittamiseen ja kokoamiseen tuntuu todella hyvältä idealta, varsinkin kun vuosi muuten on ollut niin laiskottelua blogin puolella.
Elin jälleen saman illuusion vallassa kuin vuosi sittenkin, kun meinasin väittää, että en ole vuoden aikana tehnyt kovinkaan montaa pukua. Kun suurin osa puvuista ajoittuu keväälle ja kesälle, on niitä kumman vaikea muistaa näin räntäsateisen joulukuun (kyllä, Kuopiossa satoi tänään jotain lumeksi luokiteltavaa asiaa taivaalta!) keskellä. Listattuna noita onkin sitten ihan kiitettävä määrä.
Uudet puvut: (klikatkaa isommaksi. Tai siis avatkaa uuteen välilehteen koska blogspot)
Muutama puku. Nibutanin ylivalta jotenkin korostuu näin listatessa. Tässä pitäisi ehkä olla kaikki, aivan varmaksi en kyllä mene vannomaan.
Ja jostain syystä Whedon puvut erikseen. Hitaasti ja epävarmasti se tavoite kahdestatoista puvusta lähestyy!
Yhteensä laskettuna siis 21 uutta pukua vuodessa.

Kierrätetyt tapaukset:

Sonoshee oli vain kuvailupuku, muut pääsivät pyörähtämään coneissakin. Sheryl vastustaa oikeasti. kaikkia aseita, paitsi jos Nova pyytää kivasti poseeraamaan semmoisen kanssa.

Tapahtumat:
Desucon Frostbite
Mimicon (minivisiitti)
Desucon
Animecon
Tracon
DesuTalks


Cosplaykisabisnekset:
WCS karsinnat Traconissa, ensimmäinen sija Heidin kanssa.
(Ja cosplayvastailin Frostbitessa ja Desuconissa, eli kisabisneksiä sieltä kisajärjestäjyyden puolelta.)

Syksyn aikana tosiaan iski se ikävä Aikuisten Oikea Elämä vähän kapuloita cosplaynkin rattaisiin, kun työpäivien jälkeen ei aikaa tai jaksamista oikein meinannut löytyä kuin arjen pyörittämiseen ja cosplayhaaveisiin. Työmäärä tuskin keväälle vähenee, mutta ehkä olen tässä oivaltamassa taas jotain aikatauluksesta, enkä ihan joka päivä toisi työkassiani kotiin asti. Tai sitten todella käytän tekstiilityön luokkaa välillä hyödykseni ja rentoudun hyppytunneilla tekemällä vähän pukujuttuja. Vähemmän oikuttelevat saumurit houkuttelisivat... :) Cosplayintoa löytyy edelleen enemmän kuin yhteen ruumiiseen luulisi edes mahtuvan, sen kanavoiminen oleellisiin asioihin on yhtä haasteellista kuin ennenkin.

Vuonna 2014 keskittymisestä suuren osan vie:
Yhdet puvuthan me ollaankin jo paljastettu, muutkin jo mietittynä. Kesään on vielä aikaa, mutta tarkoituksena olisi saada kaikki puvut valmiiksi reilusti tässä kevään aikana, jotta viime hetken paniikilta vältyttäisiin ja aikaa jäisi muuhunkin.
Kuten esimerkiksi siihen, että voin heinäkuun jälkeen keskustella rouva Huin kanssa näkemyksistä conien ja häiden järjestämisen samankaltaisuudesta ja eroista. Pari viikkoa ennen Japanin reissua on siis tarkoituksena hääjuhlailla ja jotenkin veikkaan, että kesästä osa menee tämän tapahtuman tiimoilta touhuamiseen. Kuulemma en saa tehdä pukuani itse (ilmeisesti pukustressini cosplaypukujen osalta on huomattu...), joten WCS-pukujen ompelun lomassa alkukeväällä olisi ostohääpukukin jostain löydettävä. Mut hei kengät taisin jo päättää, se on kai jo edistystä!

Yhden hääpuvunhan olenkin jo tehnyt. Onneksi tämä tuhoutui Jäähoron puvuksi, ei tule kiusausta tehdä cosplayhäitä (...eipä)
Muutenkin vuosi toivottavasti täyttyy ihanista fiiliksistä, olen jotenkin kauhean positiivisilla tuntemuksilla kyllä lähdössä uutta vuotta aloittamaan. Niin monia ihania asioita on odotettavissa ja isoja unelmia toteutumassa, että pakostihan tästä vuodesta tulee aivan mahtava!
Mahtavista asioista puheenollen, ajattelin oikeasti pakottaa itseni nyt irti joulusuklaasta valitsemalla mahaa vilauttevan puvun. Puolittain vitsillä katselin kankaita koodinimi Oravatätiin, mutta kun ne sitten löytyivätkin, niin pakkohan tuo on tehdä. Älyttömimmät haaremihousuasiat on jo melkein valmiina, joten rouva Kanbaran tämä asu näkyy joko Yukiconissa tai Frostissa. 
Eiiih, ei enempää suklaata, kuinka kestä tämän!
Tämä on ehkä taas malliesimerkki puvusta, jonka kanssa on vaikea puhua cosplaysta Aikuisten Oikeana ja Vakavana harrastuksena ilman, että pokka pettää. Mutta hauskoja pukuja on aivan ihana tehdä, suosittelen pelleilypukuja lämpimästi muillekin :3 

Tämän lisäksi vuoden 2014 varmoja pukuja on tosiaan WCSn ensimmäinen paljastus, eli Asama pinkissä asussaan. Tällä hetkellä ongelmia tuottaa tuo rusettien vaaleanpunainen kangas, joka ei vaan tahdo oikein löytyä. Toivottavasti sopiva sävy tipahtaisi taivaasta syliini tässä piakkoin niin pääsisin pukua tekemään. Tarkoituksena olisi Frostissa testata pukujen toimivuutta, mutta jos puku ei siihen mennessä valmistu, niin sitten ei. 

Toinen Frostin varma puku on NGE:n Ritsuko. Kunhan kunniavieraiden aikataulut ja ohjelmapaikat selviää, päätän mille päivälle tämän teen ja mihinkä aikaan koetan houkutella kaikkia mahdollisia muitakin NGE-pukuilijoita yhteiskuvailuihin. Innokkaat osallistujat voivat jo huutaa hep kommenttiboksissa!
(Kyllä, vähän tekisi mieli tehdä jokin puku Kappeinkin kunniaksi. Vähän ois elämän tilaisuus hyvällä syyllä tehdä Misa Misa. Yritän hillitä itseni ja katselle mieluummin vaikka Danganronpaa sillä silmällä....)
Muuten varmoja pukuja ei olekaan, pari projektia pyörii pöydällä (...ja lattialla) joko kankaina tai suunnitelmina, katsotaan sitten mitkä niistä toteutuu. Alkavan vuoden ekat tunnit aion viettää ompelukoneen ääressä, koska inspiraatio on saatava hyötykäyttöön silloin kun se iskee!

Kohti mahtavaa vuotta 2014 siis! 
Ottakaas aina vuoden vikana ja ekana päivänä ajankohtaista Abbaa korvamadoksenne:


Ilona
ps. cosplayorientoituneet aivoni alkoivat raapustelemaan abbapukusuunnitelmia. Lähettäkää apua.
Translation: My costumes from year 2013 and some plans for the the beginning of 2014. Happy New Year everyone :3

No comments:

Post a Comment

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.