26 May 2013

Kolea kuningatar lumihangessa

No niin! Lopultakin pääsen näiden kuvien kanssa julkaisuun asti. Ulkoistin kuvien muokkaamisen Kizzylle, jolle taidan tästä eteenpäin heittää kaikki kuvani ennen kuin isken niitä blogiin, sen verran näpsäkästi näytti taikoja kuville tapahtuvan. 
Kaikki kuvat ihanan Kristiinan ottamia :3
Hahmohan on Queen Mab iki-ihanasta ysärifantsuminisarjasta Merlin. Kun minisarjan osat ymppää yhteen, niin saa elokuvan, jonka pituus tuntuu joka kerta olevan vaan enemmän ja enemmän. Merlin oli ihana elokuva silloin joskus aikoinaan kun sen ekaa kertaa näin ja dvd on kulutettu vuosien saatossa miltei puhki. Ihania näyttelijöitä ja ihanan naiivia kerrontaa. Ja erikoistehosteita, jotka eivät enää nykyään ole ihan yhtä vakuuttavia.


Nämä kuvat on otettu pääsiäisenä, jolloin myös katsoimme Merlinin uudestaan. Lieneekö johtunut muiden katsojien turhan negatiivisesta suhtautumisesta ja yltiönegatiivisesta kommenttiraidasta, mutta niin, kyllähän se leffa oikeasti on aika kamala. Mutta katselen sitä nostalgiasilmälasein ja olen iloinen, että nyt sain tehtyä tämän puvun kunnianosoituksena tälle fantasiaelokuvien aatelille!


Pukuahan olen vääntänyt niin pitkän aikaa, että en edes viitsi laskea. Ehkä kolme vuotta. Äärimmäisen harvoin ja innostuksen jokaisen tekovaiheen jälkeen kadottaen. Pääsiäisenä dumppasin koko puvun äkkiä vaan pois silmistäni näiden kuvien ottamisen jälkeen, mutta parin kuukauden tauon jälkeen pahin viha pukua kohtaan on laantunut. Tuskin tulette tätä silti missään conissa näkemään. Ehkä. 
Lupaan lopultakin kirjoittaa wonderflexin ja worblan käyttökokemuseroista, kun tämän panssarin osalta miulla on jopa pari wip-kuvaa ja worblasta niitä löytyy Leonin panssareista. Jos panssipäivitystä ei siis ennen Desua ilmesty niin voitte mulkoilla minua conissa pahasti.

Desuconista puheenollen, puvut on edelleen päättämättä. Voisin kyllä kirjoitella fiilistelypäivityksen siitä, mitkä kaikki puvut kuumottaa tai/ja on aloiteltu, niin ehkä se selkeyttäisi omiakin fiiliksiä. Tartteisin vaan viikon mittaisen conin, että saisin oikeasti pidettyä kaikkia pukuja...

Desusuunnitelmia ennen saatte huomenna kyllä lisää kuvaspämmäystä, tosin jo keväisemmistä pingviinimaisemista :3

Ilona

Translation: Here's finally some pictures of Queen Mab from the movie Merlin. It took me like 3 years to get this ready and I doubt if I'll ever wear this in any convention. And it feels so strage to publish these snowy pictures when it's really summery even in here Kuopio.

ps. Jostain syystä dvd-hyllystäni löytyy myös Merlin 2. Olen nyt kahdesti yrittänyt katsoa sitä, mutta ei, ei vaan pysty. Alkuperäinen Merlin tuntuu laadukkaimmalta elokuvalta koskaan, kun vertaa tähän jatko-osaa. Hyrrrrrr.

No comments:

Post a Comment

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.