13 March 2013

Frosti13: Hiuspinnin chuuneilut

Niin tosiaan, olihan minulla Frostbitessa muitakin pukuja kuin Jäähoro! Juliasta näettekin jo ensimmäisen kuvan tuolla yläbannerissa (kyllä, sain lopultakin vaihdettua sen! Katsotaan kyllästynkö lumisiin maisemiin viimeistään huhtikuussa ja teenkö asialle jotain) ja lisää kuvia saatte toivottavasti ihan pian, kunhan naapurivaltion lahja conivalokuvaukselle toimittaa conin purkamisen aikana pitämämme kuvaussession tuotokset miulle. 


Mutta lauantain pukuna, jossa kipittelin avajaisista aina iltapippaloihin saakka oli viime vuoden ihanimman animun, eli Chuunipöön chuuniuttaan kovasti peitellyt Nibutani. Puvusta ei ole ihan hirmuisesti sellaista kerrottavaa, mitä en olisi jo siinä ainoassa Frostia edeltävässä wip-päivityksessä sanonut. Hame oli hermoja sopivaisesti koetteleva ompeluprojekti ja takki on muokattu valmiisa. 
Ystävällistä yhteiseloa infopisteellä. Ainoan yhteiskuvan Dekomorin kanssa nappasi Mikko Lammi.

Ilse antoi uuden elämän yhdelle mustalle peruukilleni ja oli tyynyineen kovin ihastuttava Kumin. Bäkkärikuvauksesta vastasi Kizzy.
 Tykkäsin Nibutanin puvusta ihan hirmuisesti, ainoastaan peruukki tahtoi välillä olla epäsiististiä kaikkialla, mutta sellaista se taitaa aina olla pitkien tukkien kanssa. Kuulin muutamaan kertaan, että Nibutani sopi minulle tai minä Nibutanille, ja itsestäni kyllä tuntui tosi mukavalta pitää pukua ja kipitellä pantsut vilkkuen pitkin Metsähallia. Ilmeisesti olen pääsemässä täysin yli kaikista ikäongelmistani, koska nämä +10 vuotta nuoremmat koulutypyt tuntuu niin mukavilta.  Näitä luvassa siis ehdottomasti jatkossakin lisää!


Frostissa tuli otettua vain muutamia kuvia Ilsen kanssa ja omaan silmään suurimmassa osassa näytän just siltä, miltä pitkän conipäivän jälkeen näyttää. Peruukin lisäksi conissa sukat ja kengät ärsyttivät itseäni kevyesti, koska sukat olivat tummansinisyydestään huolimatta aavistuksen verran turhan mustat ja kengät nyt muuten vain vääränlaiset. Miulta puuttuu kenkäkomerostani sellaiset ihan perus ruskeat kävelykengät, mutta tänään löysin kyllä muuton jäljiltä hetkellisesti hukkuneet toiset ruskeat kolpokkaani, joten pistin pikaisesti pystyy kotikuvaukset ja vaihdoin sukatkin vähän vaaleampiin.


Kotona jalustan ja kaukolaukaisimen kanssa pelleily on aina vähän keinotekoista, mutta tällä kertaa tuli omaan silmään ihan mukavaisia kuvia. Jotenkin varsinkin nyt talvisten lumimyrskyjen aikaan kynnys vaivata ketään kuvaajaa ottamaan ulkokuvia on vaan aivan liian suuri. Onneksi uudessa asunnossa on ainakin paria erilaista tapettia ja seinää mitä vasten kuvata. Tosin tuohon lattiaan saatatte kyllä kyllästyä aika nopeasti.



Nibutani on niin kiva puku, että pidän sitä mieluusti jossain conissa jatkossakin. Jos vain löydän sopivan keltaista resorikangasta jossain vaiheessa, tahtoisin kyllä tehdä myös tämän kevyemmän ja kesäisemmän version, kauluspaidassa ja takissa meinasi nimittäin tulla jo helmikuussa vähän lämmin. Ja vaikka Nibutani kuinka yrittääkin omaa chuuniuttaan kieltää, hänen Mori Summer asunsa olisi myös aika mukava tehdä jossain vaiheessa...



Ilona


Translation: I wore Shinka Nibutani from Chuunibyou demo Koi ga Shitai! on Saturday in Desucon Frostbite a month ago. I finally found the shoes I lost during the moving, so I did a small photoshoot at home. I really liked Nibutani and felt so comfy wearing her outfit, even though at some point I have felt a bit too old to cosplay school girls. But hell no, more school girls for me! I loved the color and the quality of the wig, but having even this long wig in a convetion was a pain in the butt. But I quess I'll never learn. I'd love to wear Nibutani again at some point and maybe get some nice out-door-pics. ...and yes, her Mori Summer -outfit is quite nice as well...

Pictures of the other cosplay of Frostbite, Julia, coming up hopefully soon as well :3


ps.
Nibutanikin juo kahvinsa desutermosmukista.
 pps. Facebook voitti kisan kahdestasadasta tykkääjästä, vaan eipä blogissakaan enää montaa lukijaa tarvittaisi, että voisin potkia itseni tekemään jotain erityistä juhlapäivitystä...

//edit: I almost forgot these, my two favorite pics of Nibutani from Frostbite, duckface-nibu and the revolution of hairpins.


No comments:

Post a Comment

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.