11 December 2011

Ai niin jotain pukujakin!

Tässä peruukkien kuvaamisen lomassa olen saanut välillä tehtyä jotain pukujen eteenkin.  Päätin tehdä Jurin Chibiconiin muutama viikko ennen tapahtumaa ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kirharoiden tekeminen oikeasti näytti jopa ihan mahdolliselta. 

Puvunhan piti valmistua jo kesän Desuun, mutta sitten tuli Ashe ja runnoi itsensä prioriteettilistan kärkeen. Olin kuitenkin saanut puvun aika hyvälle mallille, hihoja piti viimeistellä, takkia kaventaa ja housuja fiksailla. Ja tehdä kaikki koristeet. Tietysti taas arvioin ihan väärin noiden tekemiseen menevän ajan ja päädyin viimeistelemään pukua conia edeltävänä yönä. Hrrrr.


Housut kismittää minua eniten, kun ne ei oikein meinaa millään istua. Vaikka Jurin pöksyt onkin semmoiset ei-kovin-istuvat niin ei nuo nyt kuitenkaan ole riittävän hyvät. Luultavasti päädyn purkamaan noita vielä hiukan ja kokoamaan uusiksi.

Joku ei ollut osannut laittaa normipiilareidensa koteloa kiinni ja huomasi coniaamuna, että linssit oli kuivuneet. Pääsivätpähän nämä siniset sirrittimet ensimmäistä kertaa testaukseen.

Kuviahan tästä komeudesta ei ole kuin nämä mitä otin kännykameralla ja peilin kautta (tai noh, Kyuu taisi käydä salakuvailemassa kun käytin badgekonetta), joten pitää tämä joskus vielä uusiksi laittaa päälle. Ja saada yhteiskuvia. Olen tähän kuitenkin sen verran tyytyväinen, että ihan helposti uskallan luvata tämän laittavani päälle kuvailuja varten käytännössä mihin coniin tahansa, kun meikkikään ei vaadi ihmeitä ja nuo kiharatkin saa yhdessä illassa uudestaankin aikaan.

Eli Shiori, Utena, do we have a date? Shiori taitaisi Frostbitessa palella hamosessaan tammikuun nietosten keskellä, joten kesämmällä sitten? (Toisaalta nuo kiharat ehkä kestäisi just kivasti tammikuulle asti...)

Tämä nähtiin edellisen kerran viime kesänä, nyt koru on saanut pintaansa kultaisen maalin ja sisäänsä oikean kuvan.
Chibiconista en muuten osaa sanoa mi-tään. Istuin ja seison badgepöydän ja desupöydän ääressä conin alusta loppuun saakka, en edes käväissyt muissa Työnkulman osissa. Kaikki conittajat eivät varmasti tuonne Ala-Ruplan ”taidekujalle” edes piipahtaneet, sen verran vähän siellä porukkaa välillä pyöri. (”Taidekuja” lainausmerkeissä, koska varsinaisia käsityömyyntipöytiä oli 3, joiden lisäksi Desuconin pöytä, Fennica Comicsin myyntipiste ja badgepaja, jossa sai eurolla tehdä (tai siis laittaa minut tekemään) itselleen pinssin). 
Ainoa hetki kun ois kerinny vessaan, en malttanut kun löysin niin mahtavia kuvia Irtsasta.
Pinssihommat oli kivoja, vaikka nyt käteni huutavat hoosiannaa siitä koneen käyttämisestä, sen verran yksipuolisesti tuli lihaksia hyödynnettyä. Pelkällä desupöydällä oleminen olisi saattanut muodostua tylsäksi, nyt kahden pöydän väkenä homma oli pikkaisen liikaa ja koko päivän intoilut kostautui kyllä illan ja tämän päivän täydellisellä koomalla. Mutta oli pitkästä aikaa kiva puuhailla ihmisten kanssa ja badget varsinkin olivat niin suosittuja ja ihania, että voi vitsi!

Winners gonna win.

Cosplayn osalta näin hyvin pienen kattauksen Chibin tarjonnasta, henk. koht. suosikkejani olivat kyllä cosplaykisan voittajat ja aivan hellyyttävä Saksikäsi Edward. Mielenkiinnolla odotan, että Anikiin tulee kuvauspalvelun kuvat ja pääsee katsomaan miltä kisan muut osallistujan näyttivät ja mimmoista muuta sakkia siellä pyöri.
Voi awww!

Mutta koomauksesta huolimatta Frostbite lähestyy! Lahti kutsuu reilun viiden viikon päästä ja pukuhommat on yllättävän kivalla mallilla. Tai siis olen saanut asennoiduttua pukuiluun niin, että valmistukoon mitä valmistuu, ei mitään stressiä tai paniikkia.

Teidän arvailuintonne miun mysteeripukua kohtaan alitti hurjimmatkin oletukseni. Parhaassa jamassa oleva puku, joka on käytännössä sukkahousujen etsimistä ja kenkien vapaaehtoista fiksaamista (niin ja peruukin stailaamista) vaille valmiina, on tietysti True Bloodin ihana Pam. 


"Eric nyt paita päälle, pitää keskittyä tämän mekon tekemiseen!"
Vaikka sarjan taso ja kiinnostavuus onkin laskenut kuin lehmän häntä toisen kauden jälkeen, on sen seuraaminen jäänyt pahaksi tavaksi. Ja neljännellä kaudella jaksossa kolme Pam esiintyy niin herkullisen karmaisevassa minimekossa, että pakkohan tuo on tehdä! 

Mekko näyttää lyhyeltä ehkä sen takia, että se on lyhyt.
Tämän kankaan värjäämistä mie esittelinkin jo aikaisemmin. Ja korujen tekeminen on kanssa vielä pikkaisen kesken.

Sitten se, mitä oikeasti työstän, eli Grace O’Connor. Kangas on liian tummaa, mutta tämä on sitten niistä kohtauksista kun Grace vaanii jossain kulman takana hämärässä. Kietaisutakki ja hame on ja päällepuettavassa kunnossa, kaulusta ja käänteitä sun muuta saa vielä väkertää pitkään. Ja paitaa ja asusteita.

Ihan varmana on vihreetä! Pakko kuvata Frostissa mahdollisimman valoisassa, muuten tuo vihreys häviää kummasti.

Ja huppista heijakkaa, muistin myös vihaavani bootcovereiden tekemistä. Mutta jotenkin jonkun Irisvielin kengät vaan koettaa saada miuta tekemään itseään. Suunnitelmissa on tehdä perus kauluspaita+hame –asu, johon päälle sitten takkia ja hattua sikäli mikäli aika-avaruusjatkumo tekee jotain todella mystisiä vääristymiä seuraavan kuukauden aikana. Tätä tuskin tapahtuu.

"M-m-mitä, joudunko palelemaan ilman ulkotakkia?"

Ja tosiaan jos kaikelta muulta jää aikaa tai muut puvut rupeaa ottamaan aivoon liiaksi, voin aina askarrella Alton ja ihanan lolimekon kanssa. Tämä on edelleen kankaina. Valmistumisen todennäköisyys varsin pieni siis.


Eli teen taas vaan kaikkia kivoja juttuja kaikista puvuista ja tuossa joulun jälkeen havahdun siihen, että ikävät ompeluhommat on tekemättä :D Mutta onneksi voin aina syyttää joulukalenteria saamattomuudestani, sen kuvailu ja pähkäily vie kaiken potentiaalisen ompeluajan. Jurin jäljiltä jäi kuitenkin semmoinen fiilis, että uusia pukuja on äkkiä saatava, joten eiköhän tässä joulun aikaan tule pipareiden paistamisen sijaan ommeltua saumoja ja paisteltua muovimassoja.

Ilona

ps. Mitkäs numerot miuta tuolta sivun lopusta katselevatkaan. 99 taitaa tarkoittaa sitä, että videota pitää ryhtyä tuumailemaan :3

4 comments:

  1. OMG, PAM, AAA!! :D
    Täällä tanssitaan melkein ripaskaa, Pam on niin ihana ja se että joku cossii vielä tuossa asussa niin, ou yay! :D
    Ja miten sattuukaan, että Frostissa Anen kanssa cossaillaan Sookieta ja Jessicaa, mikä yhteen sattuma :'D

    ReplyDelete
  2. Kimmy: Pam oli alunperinkin tarkoitus tehdä iltapuvuksi Frostiin, mutta kun Ane vielä kertoi jonkin aikaa sitten omista suunnitelmistaan ja siun Jessican bongasin blogista, niin tämä muuttui Pakko Tehdä Frostiin -puvuksi :DD

    ReplyDelete
  3. Alto tänne, nainen!1one
    Onneksi en näytä ihan kamalalta ja väsyneeltä ja kamalalta tuossa sinun ottamassa kuvassa..
    Myös, Irisviel <3 ihq. Kannustan täällä!

    ReplyDelete
  4. YO: Räh tsäh wäh et nyt kyllä yhtään helpotaaaaaa, just olin sanomassa itelleni että jätetäänpä se Alto myöhemmäksi....

    Noooooh, onhan Frostiin vielä pitkä aika! :D kiitos

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.