6 October 2011

Ai TAASKO kävi näin?


Hei arvatkaapa mitä? Ei, en ole iskenyt itseäni millään veitsellä tällä kertaa. Mutta oisko CosplayGaalaan aikaa kaksi viikkoa ja minä ihan pissassa oman pukuni kanssa! (...en oikeesti sentään ihan kirjaimellisesti, vaikka vaippojen vaihdossa päivät meneekin, puku ei ole vielä siinä vaiheessa, että sitä voisi pitää päällä) KYLLÄ! Voi sitä kirosanojen määrää kun taas tähän tuttuun tilanteeseeni havahduin.

Myönnän myös vältelleeni blogin kirjoittamista. Paitsi, että ”trololoo, arvatkaa kuka käytti ison osan parhaasta puvuntekoajasta hölmöihin proppeihin ja on taas stressikuoleman partaalla” –päivitysten tekeminen TAAS on supernoloa, olen myös tässä jo ties kuinka pitkään suunnitellut tekeväni jotain spesiaalia 100. päivityksen kunniaksi, ja havahduin tajuamaan että se on ihan kohta. Siis se on seuraava päivitys. Ja koska en ollut mitään suurta ja spesiaalia saanut toteutettua, olen vältellyt päivittämistä. Ei huolta, nyt on jotain materiaalia kasassa, ettekä joudu odottamaan Gaalan jälkeisiä aikoja, että päivitän seuraavan kerran.

Päivittämisen välttely on kyllä ollut kovin helppoa, kun pukurintamalla ei ole tapahtunut juuri mi-tään. Elän sisustuskaaoksen keskellä ja askarteluaikani rajoittuvat iltaan ja yöhön, eikä ompeluaikaa ole käytännössä ollut ollenkaan. Esittelisin kovin mielelläni tekemiäni proppeja, joiden puuhailuun olen käyttänyt yöunille tarkoitettuja innoittavia tunteja, mutta en tahdo ihan kaikkea puvusta kuitenkaan spoilata ennen kisaa. Ihania proppeja on kuitenkin tulossa. Tai ainakin omasta mielestäni ne on ihania, kun en vastaavia ole aikaisemmin tehnyt. Nyt pitäisi vaan saada se pukukin semmoiseen kuntoon, että paikalle pääsen, alasti kun ei kuulemma saa tulla, vaikka ois kuinka siistit propit.

Ainoa wip-kuva, mitä nyt heruu, on sateenvarjoposeeraus. Kun ei sopivan kokoista varjoa kirpparilta tullut vastaan, jouduin teurastamaan tämän keijuprinsessakaunokaisen. Melkein itkin. Ja oikeesti itken nyt, kun koitan kyhätä tuon varjon ruumiin päälle jotain, joka edes etäisesti muistuttaisi päivänvarjoa. 



Kaikki Traconin viralliset kuvat on nyt koottuna Anikiin, mutta koska en oleta kaikkien lukijoiden stalkkaavan miun kuvia sieltä, ja koska en ole lavakuvia vielä tänne spämminyt, niin tässäpä saatte vielä hiukan lisää Poison Ivyä.  Kaikki kuvat (c) Tytti Levänen





Kaksi karmeaa viikkoa edessä siis. Voisin taas lupailla jotain pukujen ajoissa alottamisista, stressin välttämisestä, aikatauluttamisesta sun muusta, mutta olette kuitenkin lukeneet sen saman jo ties kuinka monesti. En vaan opi.

Mutta jotain erilaista päivitystä tulossa ensi kerralla! Kun pääni hajoaa puvun kanssa, otan taas hetken taukoa ja keskityn blogiin.

Ilona

No comments:

Post a Comment

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.