15 May 2011

Baka part 1

Viime kesänä hyväksi havaittu päivitysten pilkkominen on täällä taas! Koska noita pukukuvia on taas jonkin verran ja koska kirjallliset lahjani olen saanut rönsyilyn ihmemaasta, koitan varmistaa että edes joku jaksaa näitä päivityksiä kahlata läpi jakamalla ne pariin osaan. Tänään luvassa Bakan fiilistelyä, pukujuttuja sitten seuraavissa osissa. 

Aamuista jonotusta lauantaina featuring derp-Kizzy.

Vilkaisin ennen Bakaan lähtöä, mitä olin kirjoittanut tapahtumasta viime vuonna. Silloin kismitti hallcosplaykisan tuomaroinnin järkyttävä jonotus ja ohjelman vähyys/laatu. Tänä vuonna ei cosplaykisan tuomaroinnista ole valituksen sanaa, pelkkää ylistystä ja kiitosta, cosplaykisan muut järjestelyt sen sijaan aiheuttivat harmaita hiuksia. Ja jos viime vuonna ohjelmisto tuntui niukalta, niin tänä vuonna se ei tuntunut miltään. Koska sitä oli niin tajuttoman vähän.

Ja sunnuntain jonotusta.

Mutta aloitetaanpa tuosta uudesta conipaikasta. Paikan vaihtoa on kehuttu ja pidetty hyvänä asiana, itse kuitenkin olisin mieluummin nähnyt Bakan tälläkin kertaa Jeesustalolla. Useamman rakennuksen kompleksi saman pihan ääressä toi aikaisempina vuosina sen kivan fiiliksen, että conipaikka on jollain tapaa oma maailmansa. Kaikki conikävijät löytyivät samasta pihasta. 

Poleenilla oli toki puolensa, keskeinen sijainti Pieksämäen keskustassa, kaupat aivan kivenheiton päässä (arvatkaa kuka silti meinasi eksyä lauantaiaamuna..) ja ehdottomasti parempi sali, mutta samalla coniväki hävisi ympäri keskustaa. Kävin järjestötalolla sunnuntaina ihan vaan vilkaisemassa millainen paikka se oli. Rytmipelien ja konsolipelien lisäksi sieltä löytyivät cosplay”pukuhuoneet”. Olisi kiva tietää moniko pukuilija todella käytti noita pukkareita, kun ne sijaitsivat eri talossa kuin narikka ja kaikki muu conihäppeninki. 

Viime vuonna avauduin pukuhuoneiden varustelutasosta, kun ei ollut silitysrautaa ja kuumaliimakin oli turvallisuusriski. No ihan niin kuin ohjelma nyt oli vielä viime vuottakin niukempi, niin nyt ei koko conipaikalla ollut MINKÄÄNLAISIA cosplaypakkeja, ei yleisissä pukuhuoneissa eikä kisan backstagella. (Korjatkoon joku, jos pukuhuoneissa esim lauantaina sellainen oli, kun itse hengasin vaan kisaajien pukkareissa ja sunnuntaina katsastin peruspukuhuoneet) Kisaajat eivät edes saaneet hakaneuloja, joilla kiinnittää kilpailunumeronsa. WHAT IS THIS I DON’T EVEN...

Joka conipaikan takapihan pakollinen puistoalue. Sää suosi ja ympäristössä oli ihania kuvauspaikkoja. Ja leikkipuisto.
Poleenin sisätilat olivat ihan ok, sali on ihan loistava, aula toimi melko kivasti (tosin kuvauspisteen paikka oli taas varsin mielenkiintoisesti valittu) ja myyntipöydät ja taidekujakin ihan nätisti sinne sopivat olemaan. Karaoke keskeisellä paikalla vähän huoletti, mutta animubiisit tarjosivat oikeasti ihanan taustamusiikin koko conille. Tosin ne länsimaiset peruskaraokejallatukset sen sijaan ottivat kyllä aivoon välillä. Salin lisäksi toinen ohjelmapaikka, kokoushuone oli ihan ok, mutta esimerkiksi Elffin proppiluentoa varten olisi tarvinnut isomman salin. Jos conissa olisi ollut yhtään enempää ohjelmaa, eivät tilat olisi riittäneet. Mutta hei, kun ei ole ohjelmaa mitä pitää, ei tarvitse onneksi sille pitopaikkojakaan! 

Poleenin ala-aula. Lähes aina ihan väljää.

Lauantain ohjelmistoa katsellessa olin suunnitellut käyväni crossplay-juttuja kuuntelemassa ja testaamassa kestänkö tällä kertaa Mikä tässä mättää –ohjelman. Jälkimmäiseen ennätin kuin ihmeen kaupalla, mitään muuta ei cosplaykisahässäkässä sitten kerinnytkään.

Mikä tässä mättää oli tällä kertaa oikeasti melko onnistunut ja viihdyttävä paketti: tila oli selvästi parempi tällaiseen yleisöä mukaan ottavaan ohjelmaan kuin edellisenä vuonna, ohjelma oli paremmin suunniteltu ja kun kolmen pitäjän sijasta lavalla oli yksi sopivan verbaalisesti lahjakas pitäjä, homma toimi. Kukin muodostakoon oman mielipiteensä nollaako ohjelman alussa sanottu ”Tarkoitus ei ole loukata ketään” oikeasti kaiken sen jälkeen sanotun, sen verran suoraa tekstiä kyllä tuli animeskenen toimijoista. Toki kaikki esityksessä sanottu ollaan sanottu jo miljoonaan kertaan harrastajien kesken ”Desuconin järjestäjillä on noussut kusi päähän/Urho fffightaa aina/cossikisojen tuomarit on karmeita”, itse en silti niitä olisi kyllä lavalle mennyt sanomaan. Hienosti Miro Jukka esityksen kuitenkin hoiti ja pisti itsensä likoon niin hyvin, että hommaa oli ihan mukava seurata. Ehkä pientä päivitystä tietoihin olisi kaivattu, niin kivoja kuin nostalgiset muistelut vuoden nönönöö animeconista onkin, ei esimerkiksi cosplaykisoissa tosiaan enää pyöri vaan ne samat ihmiset, joihin Miro viittasi. Ja cosplayblogeista olisi saanut kaivettua vaikka mitä muutakin mättävää. Mutta yllätyin siis positiivisesti. 

Iltabileet jäi omalta osaltani katsastamatta tällä(kin) kertaa. Baarissa tanssimista lukuun ottamatta ei tuommoiset häppeningit ole mitenkään suuressa suosiossani ja nyt kun jatkopaikka ei ollut Poleenin välittömässä läheisyydessä, ei sinne lähteminen houkuttanut. Koko kevään ajan Bakaconin tiedotusten seuraaminen on saanut aikaan sen fiiliksen, että iltabileet ovat Bakan SE Juttu, johon panostetaan. Kukahan sen jo ääneen sanoikin, ”mikseivät vaan järjestä (anime)reivejä, kun kerran tuntuvat vaan iltabileitä järkkäävän?”. Iltabileet on kiva lisä, mutta jos ne on conin päätarkoitus, niin on Tanskan maalla jotain mätää.

Kotona nukutun yön jälkeen sunnuntai alkoi Elffin proppiluennolla, joka oli selvästi conin parasta antia. Aikaa olisi saanut olla vielä vähän enemmänkin, aiheena proppien rakentaminen on kuitenkin niin laaja. Itselleni suurin osa esitetyistä materiaaleista ja tekniikoista oli kyllä ennestään tuttua, mutta esimerkiksi puupahvin olin taas ihan unohtanut, ja monet kommentoivat saaneensa uusia ideoita ja vinkkejä. Ohjelman alkaminen samalla kellonlyömällä ovien aukeamisen kanssa oli vähän huono ratkaisu, kun kaikki kuulijat eivät päässeet heti alussa mukaan.
Aavaa aulaa

Maskeerausluennolla olin jonkin aikaa, en jaksanut keskittyä kuuntelemaan, joten paransin cosplaymaailmaa takahuoneessa. Itse pidän enemmän selkeästi rajatuista, napakoista ohjelmista, kaksi tuntia maskeerausta yleensä ei oikein houkutellut. Paikan päällä maskeeraaminen ja tekniikoiden näyttäminen oli ideana tosi kiva, joku paikalla alusta loppuun asti ollut kertokoon, jaksoiko siellä koko ajan keskittyä.
FFFight jonoa. Cosplaykisoihin ei muodostunut minkäänlaista jonoa, tämä kiemurteli koko aulan poikki.

Ja sitten oli kisoja ja päättäjäisiä ja siinäpä se sitten olikin. Ohjelmien vähyyttä tänäKIN vuonna voi tietysti koittaa selittää osittain kilpailulla; kun puheohjelmia kalastelevia coneja on kesäkaudella paljon, saattaa ohjelmanpitäjien saaminen olla vähän haastavaa. Mutta höpöhöpö, katsokaa Desuconin ja Nekoconin ohjelmistoa, kyllä Bakallakin olisi mahdollisuudet järjestää myös ohjelmistoltaan hyvä coni, jos siihen nähtäisiin vaivaa, eikä vain hypetettäisi miten iiiihania esiintyjiä iltabileissä on. 



Niin ne cosplaykisat. Huoh, mistähän niiden kanssa edes aloittaa.

Kun cosplayvastaavana on suhteellisen nuori ja ei itse kovin kokenut kisaaja, oli intoa paljon ja mokia vähintään yhtä paljon. Ensinnäkin kisoja oli aivan liikaa. Varsinkin näin pienillä osallistujamäärillä. Pro-kisa oli yhtä vaille täynnä (eli 7 kisaajaa), hall-kisassa se täydet 8, ryhmäkisassa vain kolme ryhmää ja show... En itseasiassa edes tiedä, kun en ollut sitä katsomassa, mutta ainakin pari päivää ennen conia siinä oli tasan yksi osallistuja.

Cosplaymammoja oli paljon, lauantaina jokaisella mammalla oli yksi pro-kisaaja ja yksi hallkisaaja huolettavanaan. Mammat on käteviä, silloin kun mammat ovat saaneet kunnon tiedotuksen siitä, mitä milloinkin ja missä tapahtuu. No nyt mammojen ja kisaajien tiedot olivat ihan ristiriitaisia, lava-asioista ja kisajärjestyksestä liikkui miljoonaa eri tietoa, juontajien kysymyksistä ei kukaan tiennyt ennen kisan alkua, osa mammoista ei huolehtinut kuulemma kisaajistaan kuin hetken aikaa, osa mammoista oli hukassa sunnuntaina ja ties mitä. Miun oma mamma oli ihana ja hoiti kaiken niinkuin piti, tuli ihan nostalginen olo, kun Siirin kanssa hengailtiin jo kaksi vuotta sitten ihan ekan kisani takahuoneessa Traconissa. 

Mammoja hukassa jo ennen ovien aukaisua.

Oikeastaan kaikki, mikä cosplaykisassa kusi, on tiivistettävissä sanaan tiedotus. Jo ensimmäisistä kisainfomaileista lähtien homma oli ihan levillään. Prokisaajat sai KOLMEA eri tietoa siitä, miten kisamusiikit toimitetaan ja milloin. Infoviestit olivat kilometrin mittaisia, kun kaikkiin kisoihin osallistuneiden infot pistettiin samaan. JA SITTEN NE INFOT VIELÄ ON VÄÄRIN! Just perjantaina kirjoitin oman aikatauluni infojen pohjalta. 10-13 kuvaan, 13-> tuomaroitin, 15-16 lavaan tutustuminen, 16-> kisa. Sitten lauantaina (kun ensin saan kisanumeron, info ei ollut oikein perillä siitäkään) saan kuulla, että tuomarointi alkaa klo 12 ja siihen mennessä on ehdottomasti kaikkien kisaajien ilmoittauduttava infoon. Noh, ei mikään ihme että osa kisaajista tuli paikalle vasta klo 13, kun näin oli meitä informoitu. Omalta kohdaltani tämä tosin kivasti aiheutti sen, että pääsin tuomarointiin ensimmäisenä ja siellä ei ollut mitään kiirettä. Itse olisin cosplayvastaavana ollut aivan paniikissa ja selvitellyt asioita ja juossut pää kolmantena jalkana ympäriinsä, Minorealla sen sijaan tuntui olevan aikaa yleiseen hengaukseen kavereiden kanssa ulkonakin. Sääliksi kävi lähinnä mammoja, jotka olivat aika pahassa välikädessä. Ja että lauantain paniikista ei opittu mitään vaan sunnuntaina sama kisaajien ja mammojen etsiminen jatkui taas.

Kuriositeettina, ikinä aikaisemmin en ole kuullut, että cosplaykisaajien nimet ja esiintymisnumerot kerrotaan kaikille kisaajille viikkoja ennen conia. Toisaalta kiva tietää keitä on kisaamassa, mutta toisaalta se tieto on minusta vähän turhaa, aiheuttaa paljon etukäteisspekulaatioita ja myös mahdollisuuden taktikointiin kisaamisjärjestyksen takia.

Kaksosten ihanuudet.
Lava oli kiva, tekniikka pelasi. Itse en ottanut esitykseen valotoiveita alkua lukuun ottamatta ollenkaan, toisaalta siksi, että viimeistelin esitystä vielä perjantaina ja toiveet piti lähettää jo tiistaina, Toisaalta myös viime desusta opin, että liika tekniikka pettäessään aiheuttaa miulle sellaisen kipsin, että mieluummin vedän esityksen vähän vähemmällä tekniikalla. Juontajat olivat lauantaina hyviä. Siis oikeasti, huomasi miten paljon kivempi teatteri-ihmisten juontoja on seurata, varsinkin kun ne on kunnolla suunniteltu. Sen sijaan olisi ollut ihan kiva tietää, että juontajat kyselevät tietokilpailukysymyksiä kilpailijan hahmosta. Siellä useampikin meinasi saada slaagin takahuoneessa ensimmäisen kilpailijan kohdalla, kun meille kisaajille ei oltu annettu mitään tietoa millainen juonto tulee olemaan. Ja sunnuntain kisassa kisan pitkittäminen juonnoilla oli kuulemma ihan kamalaa. Itsehän en jaksanut silloin kuunnella niitä ollenkaan.

Awwww
Hall-kisan taso oli todella hyvä, ja jäi harmittamaan että kisaajia valittiin vaan se 8. Viime vuoden 30 oli liikaa, nyt nämä 8 liian vähän, joten ehkä mukavin luku olisi se about 15. Olisi kiva tietää tilastoja, miten moni conittaja kävi suosikkiaan äänestämässä, systeemiähän oli muutettu miun mielestä järkevämmäksi, eli infosta sai nimellään varustettuna numerokoodin. Aikaisemminhan koodi annettiin automaattisesti kaikille conin alussa ja se kerkesi hävitä moneen otteeseen. Hallcosplayta oli kehitetty myös muutenkin juuri sen puutteen kohdalla, joka siinä aikaisemmin oli, eli kisaajat kävivät myös lavalla näyttäytymässä yleisölle.

Prokisaajien taso oli myös hyvä. Erilaisia pukuja ja erilaisia esityksiä. Tuomarointi oli tänä vuonna tosiaan ihana, ei yhtään jonottelua tai kiireen tunnetta ja muutenkin jäi tosi kiva mieli. Tai sitten tuomareiden kanssa samalla kanavalla irkkaaminen tekee niistä vähemmän pelottavia :D Kasvoin taas ihmisenä sen verran, että uskalsin myös tuomareiden palautekeskusteluun, joita tähän asti olen vältellyt kuin ruttoa. Rora, seuraavassa puvussa lupaan käyttää tukikankaita! Palautteessa nousi esille juuri sellaisia asioita, joita en itse ollut edes ajatellut, eli siitä oli hyötyä.

Ryhmä- ja show-kisa kärsivät tosiaan osallistujien puutteesta. Sadun ja Päivin voittajapuvut olivat kyllä aivan mielettömät.

Ja niistä pukuhuoneista sanoinkin jo. Kisaajien pukkari oli tosi kiva muuten, mutta se ensiapupakin puute kyllä otti sydämestä.

Om nom nom. Lähipitseria sai varmasti paljon asiakkaita viikonloppuna, hyvää oli pitsa.
Bakacon pitää ensi vuonna tauon, mutta palaa kuulemma vuonna 2013. Sikäli mikäli homma näyttää silloin samalta kuin tänä vuonna, niin harkitsen tosissaan ostanko sitä ranneketta.. Jos jostain syystä en ole kisaamassa, saatan hyvinkin tehdä teiniernut ja istua conipaikan ulkopuolelle tapaamassa niitä tuttuja, joiden näkeminen nytkin oli conin suola. Nyt Bakasta ei voi oikein sanoa kuin ”ihan jees”, ja tuokin sanominen tulee lähinnä tuttujen ihmisten ja Elffin luennon aiheuttamista mukavasta fiiliksestä ja conikauden avaamisesta. Ehkä taas olen vaan pikkumainen, mutta 12 euroa tuollaisesta ohjelmistosta ja noin karmeilla tiedotusongelmilla kyllä kirpaisee. Jotta coni olisi hyvä, ei minulle riitä se, että siellä on kivoja kavereita ja uusia tuttavuuksia.

Huh. Noh, jatkan ensi päivityksessä kun muistan jotain tässä unohtunutta.


Ai niin. Käykääs onnittelemassa ihanaa Retaa jaetusta ensimmäisestä sijasta pro-kisassa.  Voittoahan minä aina kisasta lähden hakemaan ja nyt jaettu ilo ykköstilasta kyllä tuntui aivan mahtavalta. Kolmas Bakakisa siis toden sanoi.

Eeppinen on eeppinen.

Ilona

10 comments:

  1. Hyvä Ilona.
    Luin tämän sinun bakacon kritiikkisi ja mieleeni jäi parhaiten cossikisa vastaavan haukkumisesi.

    Epäilemättä nuori ja kokematon osa-alueen järjestäjä tekee virheitä, mutta eikö kokematonkin vastaava ole silti mielestäsi parempi kuin ei vastaavaa ollenkaan, mikä taas tarkoittaisi että kisoja ei tule. Tästä syystä olisi hyvä kirjoittaa kritiikit vähän rakentavampaan sävyyn, ilman kritiikkiähän ei yleensä tule parannuksia jatkossa, mutta liian murskaava kritiikki tappaa keneltätahansa innostuksen järjestää jatkossa yhtään mitään mihinkään coniin, ja käsittääkseni tästä maasta ei ihan liikaa löydy tätä conipuuhasteluporukkaa?

    Ihmettelin myös huomiointiasi siitä että vastaavalla on ollut aikaa jutella ystävilleen tapahtumassa. Eikö vastaavilla saisi olla hetkeäkään taukoa? Eivätkä vastaavatkaan välttämättä tiedä että heidän vastuualueellaan on nyt joku pielessä, jos tieto siitä ei kulje heille välittömästi.
    Kisoja sivusta seuranneena ja conissa vain yleisönä pyörineenä en havainnut katsomon puolelle että mikään olisi pielessä, mielestäni bakacon 2011 oli varsin onnistunut ja mukava tapahtuma.
    Hyvää jatkoa ja hauskaa con-kesää kaikille ja tsemppiä kaikille teille uusille ja vanhoille tapahtumien järjestäjille jotka teette kaiken työn =)

    ReplyDelete
  2. Oikeasti kriittistä kommentointia! Minun blogissani! Jes! Juuri tätä varten kommenttiboksi tässäkin blogissa on, että pääsette kritisoimaan silloin kun päästelen suustani sammakoita tai sanomiseni jää jotenkin hämäräksi.

    Tietenkään tarkoituksena ei ollut täysin tyrmätä Minorean Bakassa tekemää työtä, uutta intoa ja ideoita tarvitaan ja monelta osin (esim. hallcosplayn lavaosuus) parannuksia edelliseen vuoteen nähden oli tapahtunut. Anikin palauteketju kertoo selkeää kieltään myös siitä, että monille kävijöistä Baka on ollut loistava kokemus, eikä sitä toivottavasti yhden vanhan muijan mutinointi blogissaan vähennä.

    Hyvä, että informaatiokatkokset eivät ole sinne katsomon puolelle näkyneet, se tosin ei vähennä sitä stressin ja ylimääräisen huolen määrää, joka takahuoneissa oli ajoittain aistittavissa. Ja tämän puolen conikokemusta tahdoin myös tuoda esille.

    Rakentavan kritiikin määrittäminen on nähtävästi melko yksilöllistä, samoin ilmeisesti murskaavan kritiikin käsite, kun omaa tekstiäni en ihan sellaiseksi oikein koe. Bakan kisan järjestelyissä oli paljon juttuja pielessä ja cosplayvastaava tuntui haukanneen liian suuren palan ensimmäisessä vastaavuusconissaan. Joku saattaisi pitää sen suoraan kertomista rehellisenä palautteena murskakritiikin sijaan. Kokemattomuus ei myöskään tarkoita sitä, etteikö voisi olla hommassaan hyvä ja onnistua, se vain monesti selittää niitä tilanteita, kun hommat ei olekaan menneet ihan putkeen.

    Kärjistetysti (ja Bakaan liittymättömästi, koska ei Bakan kisaa voi missään nimessä huonoksi sanoa) voidaan kyllä kysyä, onko huono cosplaykisa todella parempi kuin ei kisaa ollenkaan? Miksi tehdä jotain sinne päin, kun voi koettaa tehdä asioita oikeasti hyvin?

    Mitä cosplayvastaavan ulkona hengailuun ja kavereiden näkemiseen tulee, ei se tietenkään ole kiellettyä. Ei cosplayvastaavan tarvitse koko conia viettää kisaajien kanssa takahuoneessa huolehtimassa siitä, että kaikki pelittää. Mutta ehkä siellä voisi viettää edes jonkin aikaa. Nyt kisaajan näkökulmasta cosplayvastaava jäi lähes täysin tuntemattomaksi suuruudeksi, jota ei juurikaan paikalla näkynyt tai kuulunut, vaan mamma-armeija pyöritti hommaa parhaan kykynsä mukaan. Ehkä olen tottunut liian hyvään, mutta kisaajalle tuo hurjan paljon turvaa ja helpotusta, kun on selkeästi nähtävissä, että cosplayvastaava ottaa sen hommansa tosissaan ja on tarmokkaasti siinä mukana. Nyt se ei valitettavasti oikein välittynyt.

    Mieluusti kuulisin lisää arvon anonyymin ja muidenkin lukijoiden kommentteja, että antaa palaa vaan jos mielessä on jotain sanottavaa :)

    ReplyDelete
  3. Ihan näin btw, meitä etsittiin lauantaina tuolla tuomarit / mammat kyltillä ihan tarkoituksella jotta osaisimme kokoontua vastaavan luokse. Tästä oli infottu meitä jo pari vko aiemmin (;

    ReplyDelete
  4. '' Odotettavissa 2011 Bakacon

    Tänä vuonna Bakacon ottaa cosplayn osalta varsin suuren haasteen. Tarjolla on järjestäjien mukaan neljä vaihtoehtoa: ryhmäcosplay, hall cosplay, pro cosplay ja show cosplay. Noin monta erilaista mahdollisuutta nähden siihen, että Bakaconin cosplayvastaava ei ole kovinkaan kokenut juuri cosplayhyn yhdistettävissä asioissa eli kisaamisessa saati sitten järjestämisessä. Sama ihminen on myös kokenut harmittavia vastoinkäymisiä oman coninsa järjestämisessä. Vastaavalla on myös hieman erikoiset näkemykset tuomaroinnin suhteen ja voi olla, että kilpailujen tuloksiin vaikuttaa tuomaristoa enemmän conikansa. Tämä ratkaisu helpottaa tietysti tuomareiden työtä, koska kolmessa sarjassa (show cosplay ei todennäköisesti ole palkittava kilpailu) olisi ahkerimmallekin tuomaristolle runsaasti työtä. Cosplayvastaavan urakkaa käy sääliksi, jos avuksi ei löydy osaavaa vänkäritiimiä. Kolme tai neljä kilpailua kahdessa päivässä ottaa veronsa ahkerimmastakin ihmisestä.

    Kulttuurikeskus Poleenilla Bakaconilla on käytettävissään erinomaiset tilat, joihin kuuluu myös näyttävä sali, jonne mahtuu istumaan noin 350 katsojaa. Istumapaikkojen vähyyden vuoksi on arveltavissa, että kilpailua varten joutuu varaamaan liput erikseen ja että kaikki halukkaat eivät saliin mahdu. Järjestääkö Bakacon salin ulkopuolelle näyttöjä, joista kilpailujen kulkua voi seura, riippuu järjestäjäporukasta. Cosplaykisan ollessa suosittu ohjelmanumero, kilpailun videointi lienee fiksuinta.

    Bakaconin tarjonta on todellakin kaikkea kaikille, mutta onko ratkaisu oikea, selviää vasta conin jälkeisistä palautteista. Kilpailun sarjojen osallistujamäärissä valinnan vaikeus tulee kuitenkin näkymään, koska Bakacon ei alkujaankaan ole suuri tapahtuma vaikka conikesän aloittaakin''

    Konamin vihaa myös sinun coniasi
    Huomattavasti sinua kokeneempi kriitikko ja silti hän jopa tajusi, että kokemattomuuden kanssa tulee mokia eikä lytännyt sitä heti kättelyssä.

    http://konamin.wordpress.com/2011/01/13/konamin-vihaa-myos-sinun-coniasi/

    Ps. Olen muuten eri anonyymi kuin eka, osui vaan tämä ja tuo juttu silmään kun selasin nettiä

    ReplyDelete
  5. Minä taas olen tuo ensimmäisenä kirjoitellut anonyymi =)

    Olisi mukavaa jos mammat sekä muut kisaajat kävisivät rustaamassa tänne mielipiteitään ja näkemyksiään kisoista, edelleenkin pelkkänä katsojana on vaikea sanoa mitään kisojen sujuvuudesta, koska katsojan kannalta isoin miinus näytti todellakin olevan kisaajien vähyys, mihin oikeastaan kukaan vastaava ei liene kykene vaikuttamaan =)
    Ja mitä tulee kritiikkisi murskaavuuteen, olen sitämieltä että kaikki ottavat kritiikin vastaan kovin eri tavoin, ja pelkästään sivustakatsoja havaitsin että cosplaykisavastaavalle antamasi palaute oli varsin armotonta ja uskon ettei sellaista ollut kivaa lukea.
    Mielestäni on hienoa että kisajärjestäjänä toiminut uusi tulokas uskaltaa kokeilla rajojaan heti ensi yrittämällä, minulla ei ole aavistustakaan siitä kuinka vastaavaksi päädytään tai haetaan, mutta jos esim Minorea ei enää koskaan syystä tai toisesta pääse kisoja järjestämään, ainakaan hänen ei tarvitse jatkossa harmitella ettei uskaltanut järjestää 4 kisaa kun siihen oli mahdollisuus.
    En tiedä onko coneissa ollut aiemmin miten paljon kisoja sullottuna yhteen tapahtumaan, mutta bakaconin kohdalla ei varmasti ainakaan kukaan pääse sanomaan ettei osallistunut kun ei löytynyt sopivaa kisaa, kun näytti että siellä oli vähän kaikille jotakin.

    Tämmöistä tälläkertaa =)

    ReplyDelete
  6. Shiichii:
    Näinpä arvelinkin. Arttu oli vaan niin kuvauksellinen, kun etsi ilmeisesti viimeistä hukassa ollutta mammaa pihamaalla :3

    Anonyymi #2 (keksikääpä tästä eteenpäin jotain nimiä itsellenne, muuten tämä menee vaikeaksi.)
    ”Huomattavasti sinua kokeneempi kriitikko ja silti hän jopa tajusi, että kokemattomuuden kanssa tulee mokia eikä lytännyt sitä heti kättelyssä.”

    Miten niin ”silti jopa hän tajusi?” Koska Konami on minua kokeneempi kriitikko, hän tajuaa asioita paremmin ja osaa antaa sen kritiikin paremmin. Sitä se kokemus teettää. Loogista, ja tästä olen ihan täysin samaa mieltä.

    Alkuperäinen anonyymi (:D)
    Kyllä kunnianhimoa pitääkin olla, ja uusien ideoiden testaaminen on hyvä asia. Tällä kertaa (ainakin miun näkökulmasta, en pysty puhumaan kuin omasta puolestani) käytännön toteutus ei ihan osunut nappiin, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että ideassa sinällään olisi mitään vikaa.

    Neljän kisan combo ei ideana ole täysin toimimaton, vaan kunnianhimoinen homma, joka olisi varmasti mahdollista saada toimimaankin, kun tapahtuma vaan olisi isompi. Toisaalta tuntuu, että cosplaykilpailujen osallistujamääriä on välillä mahdoton ennakoida, show-kisa olisi esimerkiksi tarjonnut mahtavan mahdollisuuden lavakokemuksen kartuttamiseen esim Desun Eurocosplayta ajatellen. En tiedä vaikuttiko melko viime hetkellä tullut muutos (alunperinhän show-puolella ei pitänyt olla mitään palkintoja, vaan homma olisi ollut enemmän Desun näytöksen kaltainen) mitenkään ihmisten osallistumishalukkuuteen, vai mikä hommassa mätti. Jännä nähdä, miten varsin täyteen ahdettu conikesä näkyy kisojen osallistujamäärissä, keräilivätkö ihmiset vielä näin toukokuussa voimia kesää varten, vai ennustaako Bakacon yleisestikin osallistujamäärien tipahtamista.

    ReplyDelete
  7. Hei!
    Kiitos kun noteerasit meidät Kaksoset blogissasi ^^. Meidän cosplay ja sun muita sekoiluja voi seurata www.semu.vuodatus.net ja www.vonaidainder.vuodatus.net.
    Kuulin että aiot ottaa osaa Eurocosplay karsintaan. Desuconissa nähdään!

    ReplyDelete
  8. minä kuvauksellinen? que?

    olihan se tietty hienoa että näin tuomarina pääsin vielä etsimään kadonnutta mammaa, moniosaaja.:) mutta olin toisaalta koko porukan ainoa yli 140senttiä pitkä joten hyvin huomattavissa. :D

    ReplyDelete
  9. No, minä en nyt ala sen enempää tähän kommentoimaan, kirjoituksen voi kumminkin lukea niin negatiivisen kuuloisena kuin positiivisenkin kuuloisena (:

    Olisin itse mielelläni ottanut palautteesi ihan päin naamaa, kumminkin sinuakin näin kisojen aikana -vaikkakin ohimennen - niin lauantaina kuin sunnuntaina. Minusta mikään ei ole sen rasittavampaa, kuin se, että ihmiet vatvovat pahoja ajatuksia päässään ja purkavat ne vsta myöhemmässä vaiheessa ulos, kun ne voisi purkaa heti suoraan kohteelle ja mahdollisesti auttaa tätä välttämään virheitä jatkossa. Minun kohdalla sunnuntaina.

    Minulle saa mielellään laittaa ehdotuksia, kritiikkiä, valituksia tai muuten vain purkaa tunteitaan Minorea@hotmail.com , lupaan etten pure tai aiheuta muuten pahaa mieltä.

    Mutta ehdttaisin lämpimästi, että jos Kosu saa ensikesänä siivet levitettyä, kierrät sen kaukaa - siellä kumminkin on nuori, kokematon, ensikertalainen pääjärjestäjä, joka ei halua tuottaa turhaa pettymystä alan konkareille (:

    ReplyDelete
  10. Gali:
    Desua kohti mennään kovalla höngällä! Siellä siis nähdään!

    Arttu:
    Oikea mies oikeassa hommassa siis :D

    Minorea:

    Palautteen antamisella jälkikäteen on tietysti puolensa ja puolensa, itse mietiskelen tunnelmia ja ajatuksia mieluummin hetken aikaa ennen kuin niistä varsinaisesti rupean avautumaan. Ja mieluummin katsoin tapahtuman loppuun saakka ja mietin kokonaisuutta, sen sijaan että olisin esimerkiksi lauantaina sitä palautetta heti antanut.

    Toiset tykkää äideistä, toiset---eikun siis toiset pitää palautteesta kasvotusten, toiset kirjallisena. Itse teen ensimmäistä niin paljon töiden puolesta, että kirjallinen on mieluisampaa. Kun tämän blogin isona osana nämä tapahtumakuvaukset/arviot/whatever ovat, niin luonnostaan se palaute tulee tänne. Ei minulla Bakasta jäänyt mitään sellaista hampaankoloon, jota en näin julkisesti voisi käsitellä. Ja Chibistä oppineena nyt sentään muistin linkittää tämän Anikiin :D Toki tätä keskustelua mieluusti jatkan muuallakin kuin täällä kommenttiboksissa, omat yhteystietoni löytyvät kyllä täältä sivuilta ja coneissakin saa tulla juttelemaan.

    Jos kaikki kiertäisivät kaukaa tapahtumat, joissa _kaikki_ varmasti ei mene täydellisesti, ei meillä olisi conikävijöitä ollenkaan, ei siis myöskään coneja. Ei mikään coni ole kaikille kävijöilleen täydellinen tai edes hyvä tai onnistunut. Joten jos nyt en lähde tulkitsemaan tuota Kosu-osuutta suorana kieltona paikalle saapumisesta, niin luultavasti lähikaupungin coni kyllä kutsuu, jos ohjelma vaikuttaa yhtään houkuttavalta.

    Ja höpö höpö minä mikään konkari ole, kolme vuotta coneja ja pukuja ei tee miusta kuin nyypän, joka sattuu välillä pitämään mielipiteistään meteliä :P

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.